LoC, luku 22: Mökki

Kuva: Mariinsky Theatre

Kirjoitin yhdessä yössä esseen läpi selailemastani kurssikirjasta. Siitä tuli ehdottomasti kehno, kirjaa pintapuolisesti sieltä täältä kopeloiva tekele, mutta se siivitti minut kuitenkin kurssista läpi. Saatoin huokasta hetkeksi helpotuksesta ja heittäytyä sänkyyn napostelemaan kaurasipsejä. Aldi tahtoi palkita uurastukseni viikonloppureissulla perheensä mökille. Harmi vain, että meiltä puuttui kyyti. Pohdimme yhdessä päämme puhki, mutta valitettavasti Aldin kontaktit osoittautuivat nykyisellään hyödyttömiksi. Viimein mieleeni tuli tuore tuttavuuteni Lilli. Aldi sai suostutella minua aikansa, ennen kuin laitoin vaivaantuneena Lillille viestiä. Yllättäen tämä suhtautuikin reissuun kiinnostuneesti. Aldi hykerteli innosta ja asia tuntui olevan sinetöity: ensi viikonloppuna pyyhkisimme kaupungin pölyt jaloistamme ja suuntaisimme kohti Aldin perhemökkiä.

Seinäkalenterin sivu kääntyi. Tiaiset ja punatulkut pyrähtivät lentoon lumiselta syöttölaudalta ja niiden tilalle tuli kimaltava hangen peittämä peltomaisema. Lauantai-iltapäivänä kannoin täyden rinkkani eteiseen. Miss Cheung toivotti oven raosta hyvää reissua. Tuttu hybridimaasturi odotteli jo kerrostalon edessä. Lilli istui ratin takana ja Aldi hänen vieressään, menin kamppeineni takapenkille.

“Mikä meininki?” kysyin. Vastaus kuului stereona: “Samaa vanhaa.”

Valittelin niukkaa jalkatilaa ja ennätin vedota jo herramiesmäisyyteen, kunnes Aldi nykäisi penkkiään eteenpäin. Taputin häntä toverillisesti reidelle ja kuulin hänen tuhahtavan. Lilli keskittyi ajamiseen. Auto kiihdytti vauhtia. Pikku Pekka oli jäänyt kotitilalle perheen hoiviin, Inkaakin oli käyty katsomassa. “Plaseboi [sniff] viiva / kaikki vetää plaseboi. / Kyynikoit / tää vuos ollaan kyynikoit. / Ei se väärin oo ku on vaan. / Muut menee t-uhoon nii oon vaan. / Happo on viime kauden juttu. / Mä kelaan mut en vedä [bäng].” Radio pauhasi. Aldi hoilasi biisin mukana, Lillin aurinkolasit tipahtivat nenänpäähän. Äkkiä tien yli ryntäsi teinilauma ja Lillin piti tehdä äkkijarrutus.

“Hullut penskat! Mä vihaan tätä kaupunkia!” hän karjui ja rummutti nyrkillään torvea.

“Mä alan tykästyy kyyryläiseen”, Aldi kuiskasi minulle.

Pääsimme valtatielle. Tornitalot surkastuivat omakotitalovaltaisiksi naapurustoiksi, sitten asfaltti ja betoni sulivat pelloiksi ja maaperästä alkoi versoa metsää. Punainen kaupunki haihtui muistoiksi ja tunteeksi selkäytimessä, olemisen tavaksi. Pysähdyimme kerran matkan varrella huoltoasemalla keskellä ei-mitään. Piti käydä vessassa ja bisseä piti ostaa. Bensapumppujen vieressä seisoi pari ankeaa rekkaa ja vieressä isomahaiset kuskit nojailivat laiskasti myymälän seinään. Ohi kävellessämme he maiskuttivat äänekkäästi huuliaan. Tunsin kylmät väreet kehossani. Myymälässä marssin suoraan vessaan, muut jäivät kiertelemään hyllyjen väliin. Kyykistyin pöntön ylle väreilevässä sinisessä hohteessa, joka houkutteli kärpäsparven paikalle. Edellisestä siivousvuorosta oli ehtinyt kulua hetki. Varoin koskettamasta pintoja ja hengitin suun kautta, koetin pitää kiirettä.

Sytytin huoltoaseman parkkipaikalla röökin. Aldi seisoi vierelläni ja tarkkaili vaivihkaa parinkymmenen metrin päässä olevaa Lilliä. Tämä oli heittäytynyt reippaaseen sananvaihtoon meille tuntemattoman miehen kanssa. Sormet hivelivät käsivarsia ja hartioita.

“Näyttää olevan elementissään”, Aldi mutisi.

Kohta Lilli läimäytti miekkosta rintakehään ja palasi autolle taakseen heiluttaen.

“Tuttuja kyliltä. Kuka ois uskonu?” hän sanoi.

Matka jatkui. Harmaus peitti ympäröivät metsät alleen, kun päivä pimeni vauhdilla. Jäiset järvenselät lipuivat ohi. Täälläpäin lumi näytti erityisen kauniilta. Se oli kerääntynyt paksuiksi puuteripatjoiksi havunoksille. Tie mutkitteli mäkisessä maastossa oikeaan ja vasempaan, kuuset hiipivät hiljalleen lähemmäs auton ikkunoita. Kun metsä oli viimein jo miltei hotkaissut meidät sisuksiinsa, saavuimme perille. Renkaat vajosivat sohjoon, moottori sammui. Istuimme hetken hiljaa liikkumatta autossa, vain hengitys huurusi tasaisesti. Aldin merkistä nousimme ulos.

Järvi sijaitsi tutulla paikallaan, samoin rannan tuntumassa kyyhöttävä puusauna. Kaikki oli kuten ennenkin, maisema vain oli kääriytynyt valkoisiin peittoihin. Sisään hengittäessä pakkasilma kangisti sieraimet ja piti ajatukset kirkkaina. Kannoimme tavarat kuistille. Aldi onki avaimet takkinsa taskusta ja tempoi hetken mökin ovea, kunnes se antoi periksi. Kävimme sisään huoneeseen, jonka villakoirat ja hämähäkinseitit olivat pikkuhiljaa vallanneet. Aldi painui makuukamarin puolelle kytkemään päälle sähköt. Pian kattolamppu syttyi ja kompakti jääkaappi hurahti käyntiin, mökkiin saatiin pala modernia maailmaa. Lapoin olutta jääkaappiin, Lilli asettui sohvalle ja ryhtyi purkamaan kassiaan. Ulkona täysi pimeys oli levittäytynyt seudun ylle, sateet olivat tältä erää väistyneet.

Otimme ensimmäiset hörpyt pelikorttien putoillessa pöydälle. Mustalla Aldi joi, punaisella joimme me – ihanan yksinkertaista! Alkoholi toimi hienosti yhteisten kiinnostuksenkohteiden ja mielikuvituksen korvikkeena… Tölkki kieri pöydältä lattialle, vedimme takit niskaan ja ryhdyimme tekemään pihalle nuotiota. Kasa halkoja, puukko, sytkäri ja pullo sytytysnestettä. Aldi kyhäsi kivistä nuotiopaikkaa. Hetken kuluttua tuli leimahti. Käärmemäisesti kiemurtelevat liekit vangitsivat katseen, koko ajan muotoaan muuttavat tulet miellyttivät levotonta silmää.

Pistin tanssiksi, Aldi ja Lilli taputtivat vieressä tahtia. Paahdettua maissia, soijanakkeja ja sämpylöitä, sihisi ja rätisi, lämmittelin nuotion yllä käsiäni. Maissinjyvät takertuivat kiinni hampaankoloihin, huuhdoin suun oluella. Pölkyn päällä kököttävä Aldi iski ahnaat pedonleukansa jauhoiseen makkaraan. Hän ahmi kerralla koko pakkauksen ja lipoi lopuksi kylläisenä rasvaisia suupieliään. Illallisen jälkeen panimme saunan lämpenemään. Sitten hakkasimme järven jäähän laiturin päähän avannon. Kannoimme letkassa saunalle sangoilla hyistä vettä, joka läikkyi matkan varrella pitkin hankea.

Järvi oli väliin luotaantyöntävä, seuraavaksi taas lumoava näky. Etäisyydet ja kontrasti; lumipeite jonka yössä pikemminkin muisti kuin todella havaitsi jään päällä, sumea rajavyöhyke ja sen takaa alkoi musta läpitunkematon kuusimetsä. Järvi ja ympäröivä luonto tuntuivat puhuttelevan minua. Huokailu jota alkuun oli hädin tuskin erottanut, muuttui konkreettiseksi, kun sen oli kerran pannut merkille. Se kannusti lähestymään. Pian kuusetkin liittyivät mukaan kuiskailuun. Tasainen syyllistävä valitus ei enää vaiennut, raotin huulia sanoakseni jotain ja jakaakseni sen tuskan. Silloin käsi läimähti olalleni, Aldi ilmoitti saunan olevan valmis.

Märät ihot vastakkain, tuli roihusi kiukaan uumenissa. Lilli heitti arastelematta löylyä, kyyristin selkääni lämpötilan noustessa äkisti.

“Vasta tämmösenä paljaaks riisuttuna hetkenä sitä oikeestaan muistuu mieleen, millasen valtavan perinnön päällä mekin eletään”, sanoin. “Otetaan nyt vaikka vesimeloni. No, mistä sitä ylipäätään alottais? Täytyy palata aikaan ennen ajanlaskua… Vesimeloni viihtyy siis lämpimän ja kuuman ilmaston maissa. Täällä se on nykyään arkinen välipala sellasenaan ja monissa maissa sen siemeniä paahdetaan. Vaikkapa vietnamilaisena uutenavuonna vesimelonin siemenet kuuluu juhlapöytään. On tummakuorisia meloneja, keltalihaisia meloneja, siemenettömiä meloneja, japanilaisia kuutionmallisia meloneja jne. Vesimeloni on inspiroinut artisteja luomaan siitä maalauksia ja musiikkia. Teollisesta melonintuotannosta määrää ja suositukset antaa kansallinen maatalousministeriö. Melonit kuljetetaan etelästä pohjoiseen ensin maa- ja sit merireittejä pitkin. Tulliliittoja ja vapaakauppaa. Vesimelonin ympärille vois rakentaa vaikka kokonaisen kirjaston. Me modernin maailman kasvatit ollaan niin hiton tietämättömiä!”

“Ei semmosta kannatakaan tietää, mikä koskettaa nykyisin ehkä kourallista asiantuntijoita”, Lilli vastasi. “Mehän hukuttais sekunnissa kaikkeen siihen tietoon. Me ollaan siitä onnellisia, et jokainen voi vaalii omaa osatotuutta, kun me eletään kuiteskin yltäkylläsyyden keskellä. Mä oon joskus pohtinu, keihin tän maan rikkaat mahtaa verrata itteään. Ehkäpä entisaikojen jumaliin.”

Tilkka olutta lennähti kiuaskiville, pehmeä käry levisi saunaan. “Pakko mennä vähän vilvotteleen.” Nojasimme pyyhkeet vartalon suojana terassin kaiteeseen, kosteus haihtui höyrynä iholta ilmaan. Sytkäri kävi, jointti kiersi ringissä kädestä käteen.

“Hys, kuulitteks te?” kysyin. “Järvi huokailee.”

Aldi höristi korviaan. “Totta”, hän sanoi. “Se pyytää imeen rintojaan!”

Samassa hän lähti pinkomaan laiturille päin.

“En vannois”, mumisin.

Myös Lilli säntäsi innokkaana perään ja kohta molemmat olivat jo pulahtaneet avantoon. Pelkkä ajatuskin sai polveni tutisemaan.

“Nynny!” Aldi ilkkui. “Ilmaan verrattuna vesi tuntuu oikeestaan aika lämpimältä.”

Pudistelin kiroten päätäni, sitten tiputin pyyhkeen jalkoihin ja laskeuduin vapisevin askelin tikkaita järveen. Hyinen painajainen! Tikarikyntiset kourat rutistivat rintakehääni niin että henki salpautui, mitään sen veroista en ollut kokenut sitten viime talven. Leukani kalisivat hervottomasti.

“S-saatana sut vieköön!” huusin Aldille.

“Avanto koulii. Ja pistää veren kiertään kunnolla”, hän hekotti rannalla.

Kiskoin itseni laiturille ja kipitin takaisin saunaan, jossa Aldi kumosi puoli sangollista vettä kiukaalle. Räiskyi ja kuumoitti, punotti ja kipristeli.

“Hölmöläinen”, sanoin ja hörppäsin olutta kipuun.

“Tää on vanha parannuskeino”, hän vakuutteli tyynesti.

Kohotimme tölkkejä onnistuneelle mökkireissulle.

“Verolle. Taas kerran”, Aldi lausui. “Sä oot tän loman ansainnu. Tässä meillä on muuten mainio kaveri, kansalainen ja mitä muuta vielä: luova yksilö. Senlaiset on harvassa, musta ei ainakaan ois samaan. Meiän Vero uurastaa yhtä aikaa kahella rintamalla. Mikä esimerkillinen nuori…”

“Onni tais täl kertaa potkasta. Mut kiitti humaltuneista sanoistas”, hihitin ja taputin häntä olalle.

“Upee tatska”, Lilli keskeytti ja ihasteli punakeltaista liskoa Aldin vasemman hartian seudulla. “Se kiipee niin ketterästi ylöspäin vaan käydäkseen levolle herransa olalle. Mikä lie, ihme otus.”

Nuotio roihusi aiempaa kuumemmin. Liekit nuolivat ilmaa ja sylkivät keltaisia kipinöitä ylös taivaalle. Ympäröivä pensaikko sulautui pimeään, vähitellen se alkoi saada mielessäni yliluonnollisia piirteitä. Tämä yliluonto seurasi puuhiamme hehkuvin silmin. Kyyhötimme sokeina kirkkaan valokeilan keskellä. Samassa luulin nähneeni tulessa Inkan kasvot.

“Aldi, kuvittelenko mä…” aloitin mutta kääntyessäni huomasin, ettei ketään ollut vierelläni.

Aldi kapusi tikkaita pitkin saunan katolle. Minulla oli vaikeuksia käsittää hänen mielenoikkujaan. Lilli seurasi perässä ja pian he tähysivät vierekkäin katonharjalta jonnekin kaukaisuuteen. Kaverukset heiluttivat jalkojaan verkkaisesti ilmassa, makeasta naurusta päätellen he kai kertoivat irstaita juoruja toisilleen. Astelin saunan luo.

“Mitäs te puuhaatte?” tiukkasin.

Aldi siveli mietteliäänä viiksiään ja maisteli jotain sanoja kielellään, mutta kohautti sitten vain olkiaan. Katsoin kysyvästi Lilliin, joka kuitenkin tunnusteli lähinnä sormella hajamielisesti huuliaan ja vihelsi ärsyttävää melodianpätkää. Käännyin suutuspäissäni takaisin nuotiolle päin. Puolivälissä matkaa saappaani takertui puunjuureen ja kaaduin rähmälleni maahan. Haistoin routaisen maaperän, verivana norui nenästä suuhun. Suhteellisuudentajuni oli kokenut kolauksen; kompuroin maassa, syljin verisen klimpin nurmelle ja jäin kyljelleni makaamaan nuotion hehkua tuijottaen…

Toisaalla miniatyyri-Inka istui keinutuolissa omiin mietteisiinsä syventyneenä ja heijasi itseään rauhallisesti eteen ja taakse. Rasvaiset hiukset roikkuivat poskilla ja muistuttivat märkiä kaisloja, tiukasti yhteen puristetut huulet lähestyivät ja loittonivat vuoron perään. Hän näytti elävältä kuolleelta, raukka, siniset suonet kuulsivat kalpeassa lihassa.

“Tuli ei pue sua… Sä näytät ihan kamalalta”, kuiskasin.

Keinutuolin ajoittainen narahtelu. Selvitin kurkkuani.

“On töykeää olla vastaamatta”, jatkoin ja niiskutin nenääni.

Ei vieläkään pihaustakaan. Kyynel erittyi silmäkulmasta ja norui vaakasuoraan pitkin ohimoa. Kaivoin taskusta nenäliinan, jolla pyyhin kasvojani.

“Paha ämmä!” tiuskaisin tulen rätinän yli. Äkkiä leimahti.

Inka venytteli suurieleisesti ja taivutti niskaansa.

“Lapsosilla on ollu viime aikoina vaikeaa. Mut onneks ne on kehittäny kans rohdot”, hän sanoi. Ääni oli muuttunut käyttämättömyyttään pihiseväksi.

“Mitä hittoo sä tarkotat? En mä tarkottanu”, vastasin neuvottomana.

Hänen sylissään lojui pieni pahvipakkaus. Uuden sukupolven SSRI-tabletteja. Hän avasi pakkauksen ja veti esiin alumiinilevyn, joka kiilsi ohimennen kuutamossa. Inka rupesi kahmimaan tabeletteja levyn suojista ja työnsi niitä vimmatusti kitaansa. Käänsin katseeni pikaisesti sivuun… Seinä. Sitä peitti barokkityylinen neilikka-aiheinen tapetti. Kristallikruunu heitti sille varjon hervottomaksi valahtaneesta ruumiista. Komea peilisali. Valssi soi siellä vuorokauden ympäri. Röyhelöhihaisiin asuihin pukeutuneet Aldi ja Lilli askelsivat posket vastakkain ympäri salia. He tuijottivat tiiviisti toisiaan ja liihottivat muusta maailmasta välittämättä peiliseinien välissä, joissa onnelliset parit monistuivat, kunnes niitä oli viimein loputtomiin. Juoksin heidän luo ja yritin kammeta käsivarsia väkivalloin irti toisistaan, mutta ne oli kuin hitsattu kiinni yhteen.

“Mitä vittua te täällä oikein valssaatte? Inka on vaarallisella päällä. Tajuutteks te? Kuunnelkaa nyt ees hetki, saatanan aivottomat pellet!” huusin ja hakkasin nyrkeilläni Aldin selkää.

Mutta tanssin pyörre jatkui keskeytyksettä eivätkä kädet hellittäneet otettaan. Vajosin nyyhkyttäen parketille, valuva meikki tahrasi silmänympärykset. Vedin polvet rintakehää vasten ja halasin jalkojani. Pysyttelin sikiöasennossa pitkään. Aika kului. Tuli hirvittävän kylmä. Ja sitten viimein parempi olla. Hiljaisuus. Kalvakka aamuaurinko pilkisti esiin makuukamarin verhojen raosta. Makasin sängyssä nihkeisiin lakanoihin sotkeutuneena. Nousin ylös ja menin tuvan puolelle. Aldi ja Lilli tuhisivat unissaan vierekkäisillä sohvilla, varoin astumasta tyhjien oluttölkkien päälle. Vedin takin niskaan ja painuin pihalle. Sytytin tärisevin sormin aamun ensimmäisen tupakan.

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s