Land of Cloudberries

Ajatuksena on pistää blogi liikkeelle noin viikon välein julkaistavalla jatkokertomuksella nimeltään Land of Clouberries. Olen työstänyt ja hionut kyseistä projektia viime vuodet, ja siitä on muodostunut eräänlainen kirjoittajan pro graduni. Käsikirjoitus on myös ehtinyt kiertää muutamalla kustantamolla, mutta lentänyt toistaiseksi aina bumerangina takaisin. Kovakantista odotellessa nettikansalla on siis mahdollisuus tutustua tekstiin jo tänään! LoC on… Continue reading Land of Cloudberries

Kutistuva kakku

Kuten moni lähipiiristäni tietää, olen viime vuosina puuhaillut ahkerasti eri kirjoitusprojektien parissa. Tuloksena on syntynyt käsikirjoituspino, jota voi kutsua kai spekulatiiviseksi fiktioksi. Samaan aikaan mulla on ollut kunnia tutustua kunnolla kirjallisuuden kenttään kirjallisuustieteen sivuaineopintojen kautta. Nyt olenkin tullut pisteeseen, jossa olisi cool saada teksteille enemmän näkyvyyttä. Niinpä päätin laittaa pystyyn pikku blogini Murong Xuecunin jalanjäljissä.… Continue reading Kutistuva kakku